Mulla oli nyt vihdoin toinen käyntini Rosen-terapiassa ja siitä on todellakin hyötyä ja tuntuu, että käynnin jälkeen saan rutkasti uusia ajatuksia! Ihan mahtavaa. Oloni on kuitenkin tällä hetkellä hyvin hämmentynyt - mielessäni pyörii niin paljon eri ajatuksia etten pysy edes niiden perässä ja yritän muistella kaikkea terapeutin sanomaa.

Tuli puhetta Englantiin lähtemisestäni, niin terapeutti sanoikin, että jotkut ihmiset pystyvät ilmaisemaan itseänsä paljon paremmin englanniksi. Aivan! Minä pystyn. Rakastan käyttää sanoja I love. Englannin kieli on siitä mahtava, että siinä on niin voimakkaita sanoja kuvaamaan kaikkea  kuten juuri Love, Fantastic, excellent, perfect ja muutenkin tuon tyylisiä sanoja käytetään paljon. Olen oma itseni kun puhun Englantia.

Mutta niin ja suurimmaksi ongelmaksi on minulle muodostunut se, että olen ehkä joskus liikaa muiden vietävissä ja yritän mielistellä liikaa. Se on joskus ollut minulle hyvä juttu - silloin kun olin lapsi, niin se suojeli minua siltä ettei mieleni olisi romahtanut. Mä istuisin nyt muuten mielisairaalassa. Mä saan olla oma itseni ja mun pitää olla. Nyt olen aikuinen ihminen ja vastaan itse itsestäni. Mun ei tarvitse miellyttää edes äitiäni. Minun ei tarvitse saada äitini hyväksyntää teoilleni. Olen itsenäinen aikuinen nainen! Mutta nyt tämän terapian ansiosta pyrin siitä eroon ja se tapahtuu ihan pieni askel kerrallaan. Vähän niinkuin tupakan polttaminen - välillä tekee mieli paljokin ja joskus saattaa sortua, mutta siitä pääsee koko aika pikku hiljaa irrottautumaan. Tämän päivän saldo: Ketä olen tänään mielistellyt ja yrittänyt liikaa? Mielistelyä on esimerkiksi silloin se, kun teen jotain mikä on täysin halujeni vastaista(istun kynttiläkutsuilla vaikkapa), vaikka voisin käyttää aikani paljon paremmin. Mulla ei tule tästä päivästä mieleen mielistelyitä, koska tein kaiken siten miten tahdoin ja muuttohommiakin tehdessä huomasin, että se kävi liian rankaksi, joten jätin asiat suosiolla seuraavalle päivälle.

Mä odotan Englannin matkaa ihan innoissani, koska en yksinkertaisesti tiedä yhtään mitä odottaa! Kaikki on niin uutta ja erilaista ja koko elämäni tulee muuttumaan kertaheitolla. Mä aion ottaa tämän haasteena. Jos mä en viihdy siellä, niin ainakin tiedän, että tällaiseen paikkaan en enää koskaan tahdo ja osaan jatkossa valita toisin - sitten olen vain kokemusta rikkaampi. Mä odotan innolla, että tutustun uusiin ihmisiin. Mä todella toivon, että löytäisin myös ystäviä joiden kanssa hengailla, vaikka hiukan epäilen sitä löydänkö sieltä lähimainkaan ikäistäni seuraa? Saatika lainkaan samanhenkistä! Toisaalta olisihan sekin aika unelmaa mennä sinne ihastua ja rakastua:-)