Mä en keksi enää mitään kirjoitettavaa. Tää alkaa olemaan melkoisen huolestuttavaa, sillä mulla ei yksinkertaisesti ole enää sellaista tunnetta, että mun tarvitsisi purkaa ajatukseni tänne sanoiksi. Jotenkin tuntuu, että mun aiheetkin alkaa olemaan läpikäydyt. Ennen mun jokainen blogiteksti sisälsi asiaa hyvinkin paljon Tonista, mutta nykyisin mua ei enää vain kiinnosta ajatella sitä ihmistä. Oikeastaan mä voisinkin tehdä pienen päivityksen siitä mitä sille aiheelle kuuluu nykyisin.

Mä ajattelen Tonia kyllä edelleenkin suhteellisen usein, mutta sillä ei ole loppujen lopuksi todellisuuden kanssa mitään tekemistä. Toni on mulle enemmänkin sellainen mielikuvitushahmo jollaiseksi olen sen luonut tässä vuosien aikana. Tai siis tietenkin kaikki asiat ja jutut on totta ja tapahtuneet sen kanssa, mutta mä olen tehnyt siitä mielessäni jonkun elämän traagisen rakkaustarinan, vaikka todellisuudessa eihän se mitään ollut. Tai siis oli se minulle, minulle jolle kaikki oli vielä silloin uutta. Ja olin vielä niin ihastunutkin. Sitä vain luo mieleensä siitä kaikesta sellaisen oman tulkinnan ja näin jälkikäteen muistaa kaikki ruusuiset jutut. Mä esimerkiksi muistan sen, että mä tosissani tahdoin sitä ihmistä ja kukaan muu ei oo koskaan tähän saakka aiheuttanut mulle sellaisia tuntemuksia. Sen mä muistan. Se oli mulle sitä rakkaustarinaa jo itsessään. Nyt viimeksi kun näin kyseisen ihmisen kaupassa ja katseemme kohtasivat, niin en mä saanut niitä tuntemuksia enää aikaiseksi. En tuntenut mitään enkä pahemmin ajatellutkaan. Eikun kyllä mä taisin ajatella sitä, että nyt mun pitäisi varmaan tuntea jotain suurta, sillä ensi-ihastukseni katsoo minua ja minä häntä. Mutta ei, ei mitään, tilanne oli nopeasti ohi ja yhtä nopeasti unohdinkin sen. Kuitenkin se fiilis, kun tapasin sen miehen ensimmäistä kertaa, niin elää edelleen sisälläni. Mä haluan uskoa siihen,että se tunne elää sitä varten, että se on tarkoitettu nyt sille, joka tahtoo jakaa sen ihanan tunteen mun kanssa ja olla mun kanssa.

Mä uskon edelleen siihen Oikeaan ja uskon, että mulle on joku tuolla jossain. Mulla on oikeastaan ihan hyvä fiilis siitä, sillä mä tiedän sydämessäni, että mä tapaan sen miehen vielä tässä jossain välissä, vaikka en tietenkään tiedä milloin. Tällä hetkellä tuntuu vain, että mulla on elämässä kaikkea muutakin mahtavaa mitä tahtoisin tehdä ja kokeilla. Mun ajatukset pyörii hirveästi treenaamisen ympärillä ja se on asia mikä saa mut aina innostumaan. Mä jo nytkin melkein hymyilen, kun tiedän, että huomenna pääsen taas urheilemaan. Mä olen totaalisen urheilufanaatikko ja terveysintoilija, mutta mä rakastan just sitä itsessäni. En jaksa odottaa toukokuuta ja Helsinki City runia!

Katsoin tänään muuten Shrek-elokuvan ja mä ihastuin siihen ihan täysillä! Se oli ihan mahtava ja nyt en jaksa odottaa, että näen jatko-osat! Jotenkin niin hellyyttävä se Shrek siinä:-)