I need to see me through...

 

Leijun. Oloni on mahtava. Kuinka ollakkaan tapasin viikonloppuna - sanotaan nyt vaikka Sebastianin. Oh my god meillä oli upeaa! Ennen tapaamistamme olin kuitenkin lähestulkoon varma, että hän tekee oharit. Juuri kun meidän piti nähdä, niin Sebastianilta tulee viestiä, että "Voi helvetin helvetti! Sori,mulla menee vielä 40min, keksitkö tekemistä siksi aikaa?". Olin niin täynnä raivoa ettei mitään rajaa. Takana pitkä rasittava bussimatka ja sitten pitäisi vielä keksiä tekemistä lähemmäs tunniksi! Ei auttanut muuta kuin istua juna-aseman odotustilaan ja ryhtyä tuijottamaan kelloa, että milloin mies mahtaisi saapua. Kihisin raivosta ja olen varma, että muutkin huomasivat sen melko hyvin,heh, anteeksi pahoitteluni. Aika vain mateli ja kaiken lisäksi minulla oli kamala vessahätä, paleli ja väsytti. Näin siis alkavat unelmatreffit. Kaiken sen odottelun jälkeen yhtäkkiä joku mies tupsahtaa eteeni ja antaa minulle pitkän, intiimin suudelman. Se joku oli Sebastian. Siinä unohtui kaikki tunnekuohut ja kaikki koettu kärsimys. Se hetki oli sen arvoista ja siinä olimme vain me kaksi. Siitä jatkoimme matkaa hänen asunnollensa - luonnollisesti käsikädessä. Kaikki ohikulkijat katsoivat meitä enkä ihmettele, sillä toki hyvännäköistä paria katsotaan! Ja ennen olen hokenut henkeen va vereen ettei miehen pituudella ole merkitystä - voi kuulkaa tyttöset! sillä ON merkitystä! On täysin eri asia kulkea samanpituisen miehen rinnalla kuin lähemmäs kaksimetrisen miehen rinnalla. Tulee niin supernaisellinen olo, jota on vaikea selittää. Ja se tuo turvallisuutta myöskin.

Treffimme alkoivat luonnollisesti seksin merkeissä. Toki kun ei oltu nähty muutamaan viikkoon, niin kyllähän sitä ikävää oli kasaantunut! Huh, ihan päätä huimaavaa, kun edes mietinkin! Yhteinen yömme oli unohtumaton. Nyt en puhu seksistä. Puhun läheisyydestä. Sain ihan äärettömiä viboja jo siitä, että tunnen vahvat kädet ympärilläni ja kuulen toisen tasaisen hengityksen. Jennifer Lopezin Forever - kappaleen sanojen mukaisesti: "I could stay this forever, forever, forever.."

Mutta millainen on sitten hyvä Mies? Sebastian alkaa tuntua jo liian täydelliseltä ollakseen totta. Hän opiskelee arvostetussa paikassa, hän on varakas, hän on huomioonottava, hän ei kärsi itsetunto-ongelmista, hänellä riittää kunnianhimoa, hänellä riittää visuaalista silmää, hän soittaa sähkökitaraa(voiko mies olla enää seksikkäämpi?) ja kaiken lisäksi näyttää minun silmissäni hiton hyvältä! Hän osaa sanoa juuri oikeat sanat jokaiseen tilanteeseen. Olen ihan hämilläni yhä siitä, että Sebastian kysyy melkein kaikkeen minun mielipidettäni ja haluaa varmistaa, että asia sopii myös minulle. Hän on perusluonteeltaan aika johtaja-otteinen, niin hän tajuaa sen selvästi itsekin ja näin ollen haluaa ottaa minut myös huomioon ettei ole sellainen kusipää pätijäluonne(viitaten edellisiin miehiini). Toisaalta välillä ihmettelen sitäkin, että mitä hittoa minä teen sellaisen miehen kanssa? Sebastian rakastaa shoppailua kalliissa luksusliikkeissä kuitenkaan leijailematta sen enempiä asiasta. Minulla on hädin tuskin varaa ostaa hennesin rättejä! Mitä minä siis teen sellaisen miehen kanssa? Onko tämä nyt sitten se kuuluisa tasoiseni mies? Ehkä, ehkä, mutta nyt vain odottelen innolla seuraavaa tapaamistamme.

Suhteemme on nyt tällä hetkellä vielä avoin ja en tiedä missä vaiheessa tilanne tulee muuttumaan vai tuleeko koskaan. Vai pidämmekö vain hauskaa toistemme seurassa ja nautimme toisistamme kunnes eteemme tulee jotain vielä hienompaa? Sen kun tietäisi. Eli päivän kysymys voisi olla: Mistä tiedän milloin mies on tosissaan?

En silti vain tiedä missä meidän suhteemme oikein menee tällä hetkellä. Sebastian puhuu koko aika tulevista yhteisistä hetkistämme, mutta toisaalta ei hänellä ole kuitenkaan halua virallistaa suhdettamme. Hän kuitenkin puhuu avoimesti minusta kaikille ja kertoo tapailevansa minua, hassua eikö? Sebastian tahtoo tietää asiat joista pidän ja asiat joista en pidä, kuulemma tulevaisuutta ajatellen.

Sebastian on kuitenkin antanut minulle älyttömästi inspiraatiota uusiin asioihin. Ja ennen kaikkea uskoa itseeni. En ole koskaan tuntenut itseäni näin halutuksi. Sebastian saa minut tuntemaan itseni lähemmäs Jumalattareksi. Hän puhuu minusta sillä tavalla ja nostaa minut jalustalle olematta kuitenkaan liian imelä. kehut tulevat häneltä niin luonnostaan. Ja jo pelkästään se, että toinen pitää kättä vyötäisilläon mielestäni suuri ele. Tai katsoo silmiin silleen ymmärtävästi, ihan kuin toinen sanoisi jo silmillänsä, että: "Minä kuuntelen sinua, minä tahdon sinua ja olet kaikkeni". Se on vain niin mahtava fiilis.

Alan todella uskoa siihen, että "...suurin niistä on rakkaus"- lauseeseen. Hieman takapakkia vielä: En ole rakastunut(ja kuinka voisinkaan?). Mutta minä tarvitsen rakkautta jaksaakseni eteenpäin. Haluan tuntea sen toisen. haluan tuntea sen toisen läsnäolon, vaikka henkilö itse ei olisi edes paikalla. Haluan vain tuntea hänet. Sen vain tuntee kuulemma kun on onnistunut löytämään sen oikean. En usko siihen oikeaan, uskon, että meille jokaiselle on monta oikeaa. Sebastian on minulle potentiaalinen se Oikea. En tahdo vielä kiirehtiä hänen kanssaan mihinkään. Miksi pitäisi? Meillä on kuitenkin reilusti aikaa uusiin tapaamisiin ja aikaa tutustua toisiimme entistäkin paremmin. Miksi kiirehtiä? Haluan varmistua kaikesta ennen kuin päätämme mitään hätiköityä.

Katse eteenpäin ja odotan huomista innolla;)