Seuraava askelma on hieman haastavampi, nimittäin tulisi omistaa mukava luonne, sellainen, joka vetää puoleensa. Onko minulla sellainen? ihmiset tulevat helposti juttelemaan kanssani ja minut huomioidaan hyvinkin helposti. Mutta onko se vain ensimmäisen kohdan tuomaa huomiota eli periaatteessa koska rakastan itseäni ja näytän hyvältä ainakin omasta mielestäni, niin muut noteeraavat vain sen pinnan? Näin ollen ketään ei kiinnosta paskan vertaa luonteeni, vaan ainoastaan pinta mikä minussa näkyy? Toiset haluavat kenties testata omaa viehättävyyttään tulemalla kanssani juttelemaan? he peilaavat minun käytöstäni ja näin ollen tekevät päätelmiä omasta viehättävyydestään? Tiedän, nämä ovat vaikeita asioita ymmärtää ja hyvä jos osaan edes itsellenikään selittää näitä. Mutta tosiystävät kertovat satavarmasti sen totuuden millainen luonne minulla on. Päädyin siis kysymään asiaa heiltä. Ja tulos oli seuraavanlainen:

 

Olen kuulemma älyttömän hyvää seuraa, että kaltaistani saa kyllä hakea ja kaukaa. Olen spontaani ja tykkään tehdä asioita suunnittelematta. Tykkään kokeilla ja inspiroida muita. Innostun hetkessä muiden ideoista ja seen heidät uskomaan ideoihinsa. Minun seurassani ei voi olla nauramatta, sillä minulla on loistava huumorintaju. Ja minulle on helppo tulla kertomaan asia kuin asia, sillä en tuomitse ketään tai mitään, vaan koen asiat ihan tavallisina. En siis saa paskahalvausta, vaikka joku ystävistäni olisi raskaana tai jotain, koska osaan suhtautua siihen ymmärtävästi ja kaikkeen muuhunkin. Minua kuvaa ennen kaikkea sana "hullu", positiivisessa mielessä. Olen siinä mielessä hitaasti lämpeävä temperamentiltani, sillä en paljasta näitä piirteitä välttämättä ihan hetkessä uusille tuttavuuksille. Saatan olla etäinen ja viileä mitä tulee uusiin ihmisiin ja näin ollen joku voi saada minusta melko jäätävän kuvan. Ja toisaalta saatan vaikuttaa ajoittain hyvinkin angstiselta,jos vain olen, enkä osallistu keskusteluun. Joskus taas puhun niin paljon ettei kukaan muu saa suunvuoroa. Ja toisinaan jotain siltä väliltä. Muistan ikuisesti erään miespuolisen kommentin, kun hän oli sanonut jälkeenpäin ystävillensä minusta ettei ole koskaan tavannut yhtä spontaanisti puhuvaa tyttöä(aiheena oli esiaviollinen seksi, terkkuja vain kaikille, jotka muistavat kiivaat keskustelut!).

 

Minusta löytyy myös negatiivisia piirteitä näiden hyvien ohessa siellä sun täällä. Joskus saatan olla luonteeltani hiukan "kylmä" jos niin voisi sanoa. Saatan olla porukassa mukana, mutta joskus en jaksa kommentoida mihinkään tai osallistua muutenkaan mitenkään mihinkään. Saatan kävellä myös porukan vierellä ihan kuin en kuuluisi porukkaan. Tähän korjasinkin jo itse ystävilleni, että tämän teen täysin tahallisesti. Aina ei ole vain fiilistä olla "hullu" ja spontaani, vaan joskus on kiva seurata tapahtumia hieman etäämmältä ja minulle se sopii. Toisinaan olen siis hyvinkin introvertti, vaikka porukassa olisinkin ja en kärsi tästä, vaan enemmänkin nautin vain kuunnella muiden juttuja kuitenkaan osallistumatta niihin. Niin ja en kuulemma aina osaa olla kovinkaan empaattinen, sillä jos minulle tulee kertomaan jotain maailmaa mullistavaa, niin joskus saatan vain todeta, että: "kiva", mutta toisinaan saatan hyppiä yhtä innoissaan kuin jutun kertojakin.

 

Luonteenpiirteissäni on positiivista myös rohkeuteni ja siihen yhdistettynä hulluuteni. Otetaan esimerkiksi kaikki baari-illat, jolloin meininki on täysi nolla ilman minua hyppimässä ystävieni kanssa! Saan ihmisiin energiaa! Ja mietitään huimia tempauksiani, joita kaikki ovat kuunnelleet henkeään haukkoen! Niitä ei tosin voi paljastaa julkisesti sentään. Vaikka olenkin impulsiivinen ja teen asioita hetken mielijohteesta, niin minusta löytyy silti pitkäjänteisyyttä.Jaksan harrastaa urheilua oli keli millainen tahansa tai näytti kello mitä tahansa. Jaksan nousta vaikka kello neljä aamulla rullaluistelemaan, jos en muuten löydä aikaa päivittäiselle urheilemiselleni. Nautin pitkistä juoksulenkeistä ja se jos mikä vaatii pitkää ja lujaa luonnetta. Ei voi muuta kuin ihailla!

 

Nämä kaikki olivat siis parhaiden ystävieni sanomisia minusta ja toki tunnistan niistä itseni hyvinkin;) Eli tiivistettynä: Minulla on mahtava luonne!

 

Kun ihmissuhteista on kyse, niin täytyy ottaa kuitenkin huomioon, että millainen ihmissuhde. Minulla on hyvät ystävät,joille voin kertoa asian kuin asian ja suhteemme on kestänyt hyvinkin pitkään. Seurustelusuhteiden osalta tilanne nolla. Olen kuitenkin tässä viime aikoina huomannut kuinka totta on sanonta: "Miehiä tulee ja menee, mutta ystävät pysyvät." Vaikka sitä joka kerta ajattelee uuden miehen löytäessään, että hei,tässä on elämäni rakkaus, niin melko nopeasti huomaa, että kaikki kuivuu kasaan ennen kuin mitään edes kerkesi tapahtua. Sen sijaan ystävyyssuhteet kestävät ja voi huoletta muistella vuosien takaisia hullutuksia ystävien kesken, tärkeitä kriisipalavereja keskellä yötä, yhteisiä kömmähdyksiä vieraissa kaupungeissa, yhteisiä inside-juttuja, joille nauraa yhä. Ennen kaikkea se tuki, että tietää, että tämä porukka ei jätä minua, vaikka kuinka osoittaisin mieltäni. Toki riitoja tulee, mutta useimmiten sitä huomaa, että riitojen jälkeen porukka on entistä tiiviimpi ja ilma puhtaampi. Kenelle edes kertoisin sydänsuruistani? Kenelle kertoisi menkkakivuista? Kenelle hihkuisi onnistumisiaan? Kenen kanssa jakaisi oikeastaan kaikki elämästänsä?

 

Ystävien merkitys tuli mieleeni jo ihan siitäkin, kun aloin muistelemaan erästä vanhaa ystävääni, jonka kanssa olimme kuin paita ja peppu ennen. Nyt sekin aika on vain mennyttä. Tämä ystävä alkoi seurustelemaan ja kaikki muu tuli sen jälkeen: Toki kaikki kostautui hänelle, kun hän erosi poikaystävästään, mutta kenelle hän kertoi tuskasta ja kaikesta mitä joutui kokemaan? Aivan, ei kenellekään. Hän kärsi yksin. Hän oli se, joka jätti meidät muut. Me vielä vuodenkin päästä seurustelun aloituksesta yritimme pitää porukkaa kasassa, mutta mitä tapahtui? Tämä ystävä ei ottanut kuuleviin korviinsa, vaan omisti kaiken vapaa-aikansa rakkaallensa. Surullista muisteltavaa, sillä hän oli osa porukkaamme, mutta ei ole enää. Miehet ovat hänen ykkösiä.

 

Muistan kun istuin parhaan ystäväni Millan kanssa kylmässä saunassa juttelemassa syvällisiä. Oli erään ystävämme synttärijuhlista. Milla sanoi: "Et taida tajutakkaan kuinka paljon rakastan sinua? Minä oikeasti rakastan sinua! Tajuatko?" ja sitä keskustelua jatkui pitkän ajan, kun Milla kertoi kuinka paljon välittää minusta. Kyllähän minäkin rakastan Millaa kuten ystävä voi toista rakastaa. Mitä elämäni olisi ilman Millaa? Yksinäistä, hyvin yksinäistä. Olemme kokeneet niin paljon yhdessä. Milla on se, joka pelastaa minut aina. Milla on se,joka huutaa minulle naama punaisena kun unohdin käyttää ehkäisyä. Milla on se, joka saa minut tajuamaan, että olen rakastettava ja, että minä ansaitsen hyvän elämän hyvän miehen kanssa. Milla tuo minuun uskoa. Toki me tapellaan joskus hyvinkin verisesti ja siitä on leikki kaukana(revitty paita, kiitti!), mutta kaikki ne riidat ovat lähteneet rakkaudesta. Tuolloin Milla oli kamalan mustasukkainen, sillä tahtoi, että olen hänen kanssaan, enkä Sebastianin. Lopulta itkin Sebastianin olkaa vasten kuinka ilkeästi Milla oli tehnyt, mutta Milla teki juuri päinvastoin. Hän yritti pitää porukkamme kasassa ettei kävisi niin kuin sille yhdelle ystävättärelle.

 

Ja kenen kanssa hoen, että miten me tänne päädyttiin ellen Millan?

 

"Ystävä on se, joka maksaa lunnaasi pois putkasta, mutta tosiystävä on se, joka istuu kanssasi siellä ja miettii, että miten vitussa me tänne päädyttiin" 

 

That's right.