Mulla on ollut viime aikoina yllättäen sellaisia tuntemuksia, että mä tahtoisin todella löytää nyt jotain vakavaa tähän elämääni. Tahtoisin löytää kumppanin, jonka kanssa mä jakaisin tämän mahtavan elämäni.

Mä olen tähän asti käynyt ulkona sellaisten miesten kanssa joista tiedän ettei kehkeydy mahtavaa seksiä parempaa. Se on ollut hirveän helppo ajatella, että ei tämä ole mitään vakavaa ja ettei mua edes kiinnosta kyseinen mies muuten kuin seksileluna. Ja sitten olen jotenkin ajatellut, että kyllä se elämäni mies sitten tulee vastaan jos on tullakseen. Valitettavasti ei se vaan taida tulla ainakaan tosta noin vaan. Mä alan oikeastaan kyllästyä tähän rutiininomaiseen vongataan --> harrastetaan seksiä ---> unohdetaan ja ingorataan kaikki sen jälkeen kunnes taas tekee mieli(kun ei ole muitakaan juuri sillä hetkellä saatavilla). Mä en tahdo sellaista elämää. Mä tahdon olla se onnellinen tyttö, joka herää miesystävänsä vierestä hymyillen ja voi katsoa sitä vieressä nukkuvaa miestään ihaillen. Ja tietää ettei se katoa siitä, vaikka aamu valkeneekin. Ja tahtoo viedä minut ulos aamiaiselle. Tahtoo ottaa kädestäni kiinni ja antaa minulle pitkän suudelman kaikkien edessä. Olla kanssani ihan julkisesti ja sanoa pitävänsä minusta. Mulla on tuohon kuitenkin niin pitkä matka, joten nyt aion keskittyä siihen mitä hallitsen eli nyt todellakin tapaan vain ja ainoastaan sellaisia miehiä keistä tiedän, että tarkoitusperät ovat kunnossa. Kyllä mä sen sisimmissäni tiedän kun mies tahtoo oikeasti tutustua minuun ja on oikeasti kiinnostunut -  Siis muutenkin kuin vain siitä mitä vaatteideni alta löytyy. Mä luotan itseeni siinä suhteessa, mä olen ehkä vain aiemmin halunnut uskoa jotain muuta. Tai oikeastaan olen aiemmin ajatellut, että tämä on sitä mitä minä tahdon eli ei mitään vakavaa ja tavallaan se on helpottavaa, kun tiedän ettei mies jää roikkumaan tai muutoin osoita liiallista innokkutta. Kyllä mä tavallaan kaipaan sellaistakin, sillä mä kaipaan seksiä ja olen taas ihan parhaimmillani kun olen saanut sellaista - ja vieläpä suhteellisen säännöllisesti. Ihanaa. Mä oikeastaan hehkun sen ansiosta. Kuitenkin nyt on alkanut tuntua siltä, että tämä elämä alkaa olla jo hyvin nähtyä. Mä tahtoisin kokea sitä toisenlaistakin elämää. Mulle se on ihan taivasta kun saan kerran vuodessa herätä miehen vierestä ja voin harrastaa saman miehen kanssa seksiäkin. Ja syödä yhdessä aamupalaa ja harrastaa vähän lisää seksiä. Onko sen parempaa? Mä tahdon kokea sen joka aamu - tahdon turtua siihen. Tai en mä turru siihen, olen ollut niin kauan yksin, että todellakin nautin siitä jokaisella solullani.

Joten tästä lähtien alan käymään ulkona kunnollisten miesten kanssa. Mä tiedän milloin mies on kunnollinen, vaikka joskus tekeekin ikävää myöntää, että joku minua viehättävä mies ei ole kunnollinen.

Mä tapaan viikonloppuna mahdollisesti erään kunnollisen miehen. Mä en ole pitkään aikaan ollut ulkona miehen kanssa, joka näkisi minut muutoin kuin välineenä seksiin. Tosin tämä siksi, koska en ole itsekään nähnyt toisin. Nyt mä näen toisin. Musta tuntuu jotenkin, että hengitän muutenkin ihan uutta ilmaa. Joka tapauksessa, en ota viikonlopusta mitään stressiä. Otan sen vain kokemuksena ja askeleena kohti parempaa minää. Tietysti ainahan sitä toivoisi, että tapaisi Sen Oikean ja rakastuisi tulisesti, mutta kaikki ajallaan. Mä saan miehiä - se on todettu. Mä saan parisuhteen jos mä alan vain itse ajatella niin. Mä en tiedä mitä on suhde tai sitoutuminen, mutta uskon ja tiedän, että siihenkin voi oppia. Kaikkeen voi oppia. Mä tahdon löytää sen rakkaani.

 

Mun päivän sana on tänään ollut Love.

 

Love is all around?

 

 

Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä mutta minulta puuttuisi rakkaus, olisin vain kumiseva vaski tai helisevä symbaali. Vaikka minulla olisi profetoimisen lahja, vaikka tuntisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin siirtää vuoria, mutta minulta puuttuisi rakkaus, en olisi mitään.

Vaikka jakaisin kaiken omaisuuteni nälkää näkeville ja vaikka antaisin polttaa itseni tulessa mutta minulta puuttuisi rakkaus, en sillä mitään voittaisi. Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä. Rakkaus ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee totuuden voittaessa. Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii. Rakkaus ei koskaan katoa. Niin pysyvät nämä kolme: usko, toivo, rakkaus. Mutta suurin niistä on rakkaus.

(1. Kor. 13 Rakkaus on)